Opetusmenetelmänä ulko-opetus - 5 hauskaa vinkkiä

Ulko-opetus on yksi opetuksen toiminnallisuutta lisäävä menetelmä, jota paljon käytämme eri ikäisten oppijoiden kanssa. Ulkona päästään liikkumaan sisätiloja vapaammin ja voimme tehdä yhdessä asioita, joita perinteinen luokkatila ei mahdollista.

Opetuksen toiminnallisuuden lisääminen eri tavoin saa oppilaat usein innostumaan opiskelusta ja ulko-opetus opetusmenetelmänä on ihanan monipuolinen, ja välillä mukana kulkevat myös erilaiset digitaidot. Koulumme sijaitsee kaupungin keskustassa, joten liikumme usein koulun piha-alueella, lähipuistoissa ja joskus pääsemme viettämään päiviä metsäretkeillen. Koronarajoitusten myötä ulkona saamme toimia hieman vapaammin. 

Tässä sinulle viisi vinkkiä, joita ulko-opetuksessa olemme kokeilleet. Sään mukaiset varusteet, ja suunnitelma siitä, kuinka kauan ja toki mitä aiotaan opiskella, ja toimiva ulko-opetustunti on valmis. Nämä ideat sopivat monenikäisille oppijoille ja ovat sovellettavissa eri oppiaineisiin ja kokonaisuuksiin.


Viisi hauskaa vinkkiä ulko-opetukseen


1. Erilaiset pihaleikkien muunnokset

Hedelmäsalaatti, hippaleikit ja maa-meri-laiva -leikki ovat kaikki esimerkkejä leikeistä, joita voi helposti käyttää monissa eri oppiaineissa. Hedelmäsalaatissa voi olla värejä vieraalla kielellä, uskonnon tunnilla apostoleja,  ympäristöopin tunnilla olomuotoja ja matematiikan tunnilla eri kertotaulujen tuloja. Välillä käytämme apuna pihasta löytyviä valmiita maalauksia, välillä teemme pohjan leikkiä varten katuliiduilla tai piirrämme hiekkaan.

2. Suunnistustehtävät

Yhtä helposti kuin erilaiset pihaleikit, taipuu suunnistustehtävät moniin tarkoituksiin. Välillä teemme pihaan radan, jolta pitää käydä kartan avulla etsimässä rastit, välillä kerromme, mistä seuraava tehtävä löytyy. Ja joskus laitamme rastit vain näkyville, ja oppilaat kiertävät niitä vapaasti. Suunnistustehtäväksi käy esimerkiksi lajintunnistustehtävät, niihin meillä on ollut käytössä esimerkiksi Ulkoluokka-sivuston lajintunnistuskortit, jotka löydät täältä. Sivustolla on paljon ihania ideoita ulko-opetukseen, kannattaa tutustua! 

3. Lautapelit pihapeleinä

Meillä on ollut käytössä monenlaisia pelejä opetuksessa, ja yksi luokkatiloissa käytetyimpiä on jättilautapeli (ideoita täällä 1 & 2). Ulkona kokeilimme Alias-peliä, ja sen lisäksi pelasimme ympäristöopin tunnilla ykkösten kanssa ulkona Afrikan tähteä Suomen Ladun Lautapelit pihapeleinä-ohjeistuksen mukaisesti. Sivustolla on hauskoja vinkkejä muihinkin pihpeleihin, löydät vinkit ja videot täältä. Näitä peli-ideoita kokeilemme varmasti useamman kerran!

seppo io

4. Luovat tehtävät

Ulkona on mukava toteuttaa erilaisia luovia tehtäviä, kun tilaa on käytössä paljon. Parin kanssa voi esittää, tutkia ja piirtää tai askarrella erilaisista materiaaleista. Jos mukaan ottaa työskentelyyn esimerkiksi iPadin, voi omia vastauksia esitellä kuvien tai videoiden muodossa helposti, vaikka sitten omassa luokassa. Esimerkiksi ulkomatikan tunneilla voi kuvata omat ratkaisunsa tehtävistä.

5. QR-koodit

QR-kooditehtävät toimivat myös ulkona, jos oppilailla on käytössä sopiva laite. Meillä iPadit pitää olla lähellä koulun langatonta verkkoa, jotta netti toimii, ja siksi teemme tällaiset tehtävät koulun piha-alueella. QR-koodin takaa voi aueta kysymys, tai päinvastoin voi löytää vastauksen kysymykseen, joka on omassa tehtäväpaperissa. Vaihtoehtoja ja soveltamismahdollisuuksia on monia, täällä voit lukea, miten QR-koodit toimivat kutosten ruotsin tunnilla. 


Kaipaatko vielä lisäideoita?

- ilmaisella kokeilujaksolla olemme käyttäneet hauskaa seppo.io -palvelua

- liikkatunnilla testissä oli MOBO-suunnistussovellusta

Kommentit