Jättilautapeli - toiminnallisuus ja pelillisyys matikan tunnilla


toiminnallinen matematiikan opetus

Matematiikan tunneilla toiminnallisuus ja pelillisyys ovat keinoja, joiden avulla uutta tai kerrattavaa aihetta on helppo lähestyä, sillä useimmiten ne innostavat oppilaita toimimaan ja harjoittelemaan matemaattisia taitoja. Matikkapolulla työskennellessäkin teemme välillä erilaisia toiminnallisia tehtäviä, ja yksi tälläinen toiminnallinen tehtävä on meidän jättilautapeli.

Meillä on luokassa käytössä tavallisia jumppamattoja, jotka eivät ole liukkaita. Leikkasimme matot neliöiksi siten, että yksi oppilas voi seistä hyvin yhden palan päällä kahdella jalalla. 

helppo toiminnallinen peli

Jättilautapeliä varten asettelemme matonpalaset luokkaan siten, että ne muodostavat pelilaudan. Joskus palaset kiertävät kaikki huonekalut, joskus pitää ryömiä pöydän tai tuolin alta, ja onpa meillä joskus ollut yhtenä osana tunnelikin.

Yksinkertaisimmillaan jättilautapeli toimii näin: 

- Oppilaat lähtevät liikkeelle valitsemastaan ruudusta.
- Pelilaudalla (eli meillä luokkahuoneessa) edetään aina noppaa heittämällä. Usein kaikilla oppilailla on oma noppa, jolloin he pääsevät etenemään omaan tahtiinsa
- Oppilaat kiertävät pelilautaa annetun ajan, tehtävästä riippuen.

jumppamatto luokkahuoneessa

Matematiikan tunnilla olemme yhdistäneet tähän jättiversioon lautapelistä tasohyppelyn, jossa oppilaat etenevät ykköstasolta tasolle kaksi, ja sitten lopuksi tasolle kolme. Olemme tulostaneet laskut, ja ne asetetaan matonpalasten viereen satunnaiseen järjestykseen. Aina kun oppilas pääsee omaa tasoa vastaavaan laskuruutuun, hän laskee tehtävän vihkoonsa.

Oppilaat laskevat tietyn värisiä laskuja annetun määrän (esimerkiksi 10 kpl) ja tulevat sitten tarkistuttamaan ne. Jos laskut ovat oikein, etenee oppilas seuraavalle tasolle. Tehtävät laskettuaan ja tarkistettuaan oppilas pääsee kolmannelle tasolle. Tällä tavoin moni oppilas laskee huomaamattaan aukeaman verran laskuja. 

Sinua voisi kiinnostaa myös
- suuret luvut työpisteillä 

Kommentit