Testissä MOBO-suunnistussovellus

Näitkin ehkä jo Toigon Instagramista, että meillä oli perjantaina ensimmäistä kertaa testissä MOBO-suunnistussovellus. Tässä hiukan tunnelmia ensikosketuksesta sovellukseen! 


Mikä ihmeen MOBO?

MOBO on ilmainen sovellus, joka on ladattavissa Windows Phone, Android ja iPhone -puhelimille. Sovellus käyttää perinteisiä suunnistuskarttoja, mutta sähköisessä muodossa. Sovellus ei näytä suunnistajan sijaintia kartalla, eli rasteja etsiessä ei pääse fuskaamaan GPS-paikannuksen avulla. Sovelluksessa kartan kulmassa näkyy myös kompassi, jonka avulla voi koululainenkin harjoitella kartan suuntaamista ilmansuunnan mukaan. Ratoja näyttäisi olevan Suomessa jo reilusti. Lisätietoa sovelluksesta löydät MOBO:n verkkosivuilta.



Miten onnistui?

Meillä on viikossa kolme tuntia liikuntaa: yksi tunti torstaisin ja kaksi perjantaisin. Torstaina oppilaat latasivat sovellukset puhelimiinsa ja tutustuivat sovellukseen opettajan johdolla. Toinen opettaja pitää torstain liikunnan, joten en itse osallistunut tähän introon. Ajatuksena oli kuitenkin, että kun sovellus on jo otettu käyttöön, jäisi perjantain kaksoistunnista hyvin aikaa itse suunnistamiseen. Sovelluksen käyttöönotto on helppoa: alkuun pääsee avaamalla sovelluksen ja kirjoittamalla sovelluksen hakuun kaupungin, josta haluaisi löytää MOBO-radan. Tämän jälkeen kaupungista löytyvät radat näkyvät listalla ja rataa klikkaamalla pääsee aloittamaan. 

Itse suunnistaminen tapahtuu siten, että radan alussa MOBO:n kameralla luetaan lähtöpaikan QR-koodi, jonka jälkeen lähdetään matkaan. Jokaisella rastilla on myös QR-koodi ja rasti leimataan lukemalla QR-koodi MOBO-sovelluksella. Hämärässä valaistuksessa QR-koodin voi tarvittaessa valaista kännykän taskulampulla, jolloin lukeminen onnistuu paremmin. 

Sovelluksessa on mahdollisuus muokata rataa, eli valita omalle radalleen vain tietyt rastit. Tätä ominaisuutta emme kuitenkaan nyt kokeilleet, vaan harjoittelimme hommaa viuhkana siten, että annoin kullekin ryhmälle eri rastin etsittäväksi ja rastin leimaamisen jälkeen piti taas palata lähtöpaikalle pyytämään uusi rasti etsittäväksi. 

Sovelluksen käyttäminen oli helppoa ja oppilaat pärjäsivät sen kanssa hyvin itsenäisesti. Ryhmässä suunnistettaessa (meillä oli noin kolme oppilasta kussakin ryhmässä) kännykän näytöllä näkyvä kartta on aika pieni, eli suosittelisin kyllä parin kanssa kulkemista tai mahdollisesti jopa niin, että ryhmässä useammalla oppilaalla on sovellus asennettuna ja käynnissä. Näin ryhmän jäsenten on helpompi seurata karttaa. Kartan koko ei varsinaisesti kolmen tai neljän oppilaankaan kanssa ole ongelma, mutta kartan lukeminen saattaa joillakin ryhmän jäsenistä jäädä vähemmälle, kun näyttö on pieni ja katsojia monta.

Opettajan näkökulmasta MOBO oli erittäin näppärä sovellus. Tämän vaivattomammaksi ei suunnistuksen järjestäminen mene! Ainakin meille jäi vielä hyvin tehtävää toiseksikin tunniksi, eli palaamme samalle radalle uudestaan etsimään niitä rasteja, joita emme ensimmäisellä kerralla vielä hakeneet.


Kommentit