Lukujen hajotelmia eri tavoin

Olemme ekaluokkalaisten kanssa aloittaneet matematiikan opiskelun ilman kirjaa ja tunneilla on ollut ihanan innokas ja iloinen ilmapiiri. Teemme kirjallisia tehtäviä osalla tunneista, mutta joka tunnilla on vaihtelevasti toiminallisia tehtäviä. Täältä voit lukea lisäää siitä, miten aloitimme opetuksen syksyllä.


Nyt olemme käyneet läpi luvut 0-5 ja olemme harjoitelleet lukujen hajottamista koko syksyn ajan. Otimme toissa viikolla käyttöön hajotuskoneet, ja yhdessä parin kanssa oppilaat tekivät luvun neljä hajotelmia koneella, ja piirsivät hajotelmat vihkoonsa. Hajotuskone tuntuu olevan aina hämmästelyn aihe ykkösten keskuudessa, ja nytkin he innokkaasti tarttuivat tehtävään. Hajotuskoneita käytetään varmasti jatkossakin. 

Halusimme kokeilla tehdä lukujen 2-5 hajotelmia myös iPadin avulla, ja päästä kokeilemaan popplet-sovellusta ykkösten kanssa. Se on iPadille tarkoitettu ajatuskarttasovellus, jonka toimintaperiaate on yksinkertainen: napauta näyttöä, täydennä siihen haluamasi teksti tai kuva, ja jatka ajatuskarttaa napauttamalla taas näyttöä. Ilmaisversio on toiminut meillä ihan hyvin, ja sitä on käytetty monissa projekteissa isompienkin oppilaiden kanssa.

Nyt oppilaat hajottivat lukuja laskukiekkojen ja paperin avulla. Ajatuskartan keskelle piti ottaa kuva lukumäärästä, jota hajotetaan. Sen jälkeen paperin päälle hajotettiin luku, otettiin kuva ja tehtiin seuraava hajotelma. Tähän voisi vielä yhdistää sen, että kirjoittaisi hajotelman summan ylös, mutta me emme ole vielä harjoitelleet summamerkintää, joten palaamme tähän sitten myöhemmin.


lukujen hajottaminen

Hajotelmia ja summamuotoja meillä tuli vastaan myös hauskassa ostoslistaharjoituksessa, joka löytyi Lukuja liikkuen, tavuja touhuten-kirjasta. Oppilas tulee hakemaan taikalaatikosta ostoslistan, jossa on eriväristen palikoiden kuvia. 

lukujen hajottaminen

Ostoslistan saatuaan oppilas pääsee palikkakauppaan, josta pitää etsiä ostoslistan värisiä palikoita oikea määrä. Kerätyt palikat sai viedä omalle paikalleen ja tulla noutamaan uutta listaa. Tästä ykköset innostuivat toden teolla, ja melkoinen kuhina oli meidän palikkakaupassa! Lopputunnista omista palikoista sai rakennella mieleisensä työn, ja aika hienoja tuulimyllyjä, miekkoja ja eläinhahmoja luokassa syntyikin.

 lukujen hajottaminen

Kommentit