Ohjelmointi ja robotiikka - neljä ideaa kerhoon ja oppitunneille

robbo

Koodaus ja robotiikka- kerho on kerännyt koulullamme monena vuonna 3.-6. luokkien oppilaita kerran viikossa tutustumaan erilaisiin mahdollisuuksin harjoitella ohjelmointia ja robotiikkaa. Ohjelmoinnin harjoittelua varten olemme valinneet Scratchin ohelmointiympäristön, sillä siihen on helppo jatkaa tutustumista myös kotona. Nämä ideat toimivat myös oppitunneilla, osana erilaisia projekteja.

Kuvakaappaus ScratchJr sivustolta 10.3.2021

Neljä ideaa ohjelmointiin ja robotiikkaan

ScratchJr -sovellus

Kerhossa olemme lähteneet liikkeelle iPadeilla ja ScratchJr  -sovelluksella. Ensin oppilaat ovat saaneet tehdä sovelluksella vapaasti ohjelmia, sen jälkeen ollaan harjoiteltu ohjatusti erilaisia tehtäviä valmiiden ohjeistusten mukaisesti. Ohjeistuksia löytyy esimerkiksi täältä.

BlueBot -robotit

Muutaman kerhokerran jälkeen ScratchJr ja sen jälkeen olemme usein siirtyneet kokeilemaan BlueBot -robotteja. Niiden ohjaaminen onnistuu helposti joko suoraan ohjelmoimalla robotti sen selässä olevista painikkeista tai sitten iPadille asennettavan sovelluksen avulla. Blue Bot -robotit sopivat hyvin ensimmäiseksi robottikokeiluksi, ja näihin olemme kerhossa tutustuneet usein yhden kerran ajan. Alkuun kerhossa aina mukana oppilaita, joille ohjelmointi ja robotit olivat vielä aivan vieraita, joten tämä oli hyvä, matalan kynnyksen harjoitus. Tästä syystä Blue Botit on helppo ottaa osaksi erilaisia tehtäviä luokassakin eri oppiaineiden tunneilla.

Kuvakaappaus Scratch-sivustolta 10.3.2021


Scratch -ohjelmointiympäristö

Scratch jr. sovelluksesta olemme siirtyneet kokeilemaan Scratch -ohjelmointikieltä ja olemme harjoitelleet perustoimintoja muutaman kerran ajan. Usein olemme valinneet etukäteen tehtävät, joita kerhokerran aikana tehdään, ja oppilaat ovat itsenäisesti edenneet tehtävästä toiseen. Osa ehtii tehdä tehtävistä yhden, osa useamman. Valmiit ohjeistukset tukevat tässä hyvin, ja yhdessä voi aina katsoa, miten haastava kohta saadaan ratkaistua. Valmiita ohjeistuksia löydät täältä.


robbo

Robbo Lab Kit ja robotit

Robotiikkaan liittyviä tehtäviä olemme kerhossa tehneet Robbo -robottien kanssa. Koulumme pääsi mukaan vuonna 2016 Robbo-hankkeeseen, jossa Me-säätiö yhdessä Robbon kanssa lahjoitti hankkeeseen valituille 25 koululle mahdollisuuden oppia ohjelmointia ja robotiikkaa uudenlaisten robottien avulla. Tästä hankkeesta ja Robboista voit lukea lisää täältä. 

Kerhossa aloitimme harjoittelun tutustumalla Robbo Scratch -alustaan ja tutkimalla Lab Kitiä. Robbojen käyttöä varten saimme koulutusta ja kerhossa me käytimme aktiivisesti Innokas-verkostossa valmistunutta pedagogista opasta. Alun tutustumisen jälkeen olemme työskennelleet Robbo-robottien parissa valikoiden käyttöön erilaisia sensoreita oppilaiden mielenkiinnon mukaan. Ihan suosikkitehtäviä on ollut rata-ajo kilpailu, jossa oppilaat ovat tehneet ohjelman, jonka avulla Robboa on voinut ohjata neljään eri suuntaan tietokoneen näppäistön avulla. Kilparobotit ovat kiertäneet lähtömerkin saatuaan tietyn radan ja ensimmäinen maalissa toki saanut ansaitsemansa voiton. 

Millaisia ohjelmointi ja robotiikka ideoita teillä on käytössä?


Vinkkejä Blue Bot-robottien käyttöön opetuksessa:

Blue Bot - helppo ensikosketus ohjelmointiin ja robotiikkaan

Sanastoharjoittelua innostavasti - viisi nopeaa ideaa


Kommentit

  1. Mahtava idea tämä koodaus ja robotiikka -kerho! Lapseni pääsivät seuraamaan ROV-työtä (remotely controlled vehicle) missä robotti tutki vedenalaisesti kallioperää. Lapset ainakin roboteista kiinnostuneita ovat olleet ja tällainen kerho olisi kyllä mahtava idea lapsille. Täytyy selvittää onko näitä meidän lähistöllä tarjolla. https://www.loxus.com/fi/palvelut/loxus-rov--kalusto

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos palautteesta, onpas kiva kuulla! Kuulostaa muuten tosi mielenkiintoiselta seurattavalta tuo ROV-työ, harvinaista herkkua päästä tuollaista seuraamaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti