Tähtää, ammu, taivuta! - toiminnallisuutta nominien taivutukseen

Sanaluokkajakso jatkuu! Jakson alussa kertasimme sanaluokkia helpon QR-koodien metstästyksen avulla ja treenasimme verbien taivutusta kolmen eri toiminnallisen tehtävän avulla

Jakso jatkui nominien parissa ja sijamuotojen käyttäminen on ollut nyt ahkeran harjoittelun kohteena. Tässä tulee siis kaksi tehtävävinkkiä aiheeseen liittyen! Toteutimme tehtävät osana pistetyöskentelyä, jossa oli näiden kahden pisteen lisäksi vielä monistepiste, jolla harjoiteltiin myös nominien taivutusta.


Arpapeliä

Tehtävässä työskennellään pareittain. Jokainen pari tarvitsee kaksi noppaa, vihon ja kirjoitusvälineet sekä kuvien mukaiset taulukot. Yhdessä taulukossa on sijamuodot numeroituna 1 - 6 (paikallisijat yhtenä kokoniauutena). Toisessa taulukossa on 6x6 ruudukko, jossa on nomineja taivutettavaksi. Ruudut on numeroitu x- ja y-akselilla siten, että jokaiselle sanalle löytyy koordinaatti. Käytössä oli myös Välkky 6 -kirja, josta sai tarvittaessa apua sanojen taivuttamiseen.

Tehtävän ohje oli seuraava:

  1. Valitse taivutettava sana taulukosta heittämällä molempia noppia. Noppien luvut toimivat koordinaatteina, jotka määräävät taivutettavan sanan.
  2. Valitse sijamuoto, jossa sana taivutetaan, heittämällä yhtä nopista.
  3. Kirjoita sana oikeassa muodossa vihkoosi. Merkitse myös sijamuoto sekä sanaluokka, johon taivuttamasi sana kuuluu.


Tähtää, ammu, taivuta!

Toisessa tehtävässä oppilaat pääsivät tähtäilemään nomineja joko Nerf-aseella tai pienellä pehmopallolla. Seinälle oli kiinnitetty nominilappuja ja heittopisteen läheisyydessä pöydällä oli pino sijamuotokortteja, neljä kappaletta kutakin sijamuotoa sekoitettuna yhteen pakkaan. 

  1. Tähtää ja ammu nominia. Kirjoita vihkoosi sana, johon osuit. 
  2. Nosta sijamuotokortti. Kirjoita sijamuoto sanan viereen. Laita kortti pakan alimmaiseksi. 
  3. Taivuta nomini oikeassa sijamuodossa. 
  4. Kirjoita virke, jossa käytät nominia taivuttamassasi muodossa. 
  5. Alleviivaa taivuttamasi sana ja kirjoita sen yläpuolelle mihin sanaluokkaan se kuuluu.


Kommentit