Matematiikkaa ensimmäisellä luokalla

Tänä vuonna päätimme jättää ekaluokkalaisiltamme syksyn matematiikan kirjan pois. Sen sijaan hyödynsimme runsaasti toiminnallisia menetelmiä. Lisäksi käytössä oli vihot tehtävämonisteita. Pääpaino oli kuitenkin toiminnallisuudessa. Kevätlukukaudella meillä on ollut oppikirja käytössä, mutta painopiste on edelleen ollut toiminnallisessa tekemisessä. Tästä postauksesta löydät lyhyen katsauksen matematiikan opetuksen toteutuksesta toiminnallisesti. 

Aikaa ja ymmärrystä

Valintamme perustui tahtoon tarjota oppilaille vahva perusta matemaattisten perustaitojen harjoittelemisessa. Tahdoimme myös, että oppilailla olisi aikaa harjoitella taitoja rauhassa ilman kirjan asettamia paineita. Toivoimme, että oppilaat saisivat oppia hyvät taidot lukujen ja lukumäärien sekä matemattisten peruskäsitteiden hahmottamisessa. Tavoitteena oli myös, että oppilaat oppisivat sanoittamaan ja esittämään matemaattista ajattelua ja ongelmanratkaisua eri tavoin.

Kymmenjärjestelmän oppiminen, toiminnallinen matematiikan opetus, toiminnallista matematiikkaa

Kymmenjärjestelmän perusteita päivittäin

Meillä on luokissamme osana päivittäistä kalenterirutiinia kirjanpito koulupäivistä. Tähän olemme käyttäneet apuna Lasten Keskuksen Loogisia kaloja. Jokaisesta koulupäivästä lisätään merkiksi lampeen yksi pikkukala. Kun pikkukaloja on kymmenen, suurempi kymppipala ahmaisee kaikki pikkukalat suihinsa. Kun koulupäiviä on sata, uiskentelee paikalle suuri 100-kala, joka puolestaan syö kaikki kymmenen kymppikalaa. Kalalammen parissa vietetty hetki on toki lyhyt, mutta kokemuksen perusteella avaa oppilaiden ymmärrystä kymmenjärjestelmän alkeisiin. Oppilaat oppivat nopeasti lukemaan, mitä kymppikalat ja ykköskalat tarkoittavat. Kymppikaloja on ollut helppo käyttää konkreettisina esimerkkeinä, laskutaidon edetessä ja kymmenylitystä harjoiteltaessa.

Näppituntuma - todellinen toiminnallisen opetuksen aarrearkku

Tukena kirjattoman matematiikan opetuksessa meillä oli opetussuunnitelman lisäksi Opetushallituksen julkaisema Näppituntuma -materiaali. Materiaali antaa opettajalle selkeät ja käytännölliset työvälineet opetukseen. Materiaaliin oli myös merkitty esimerkkiaikataulu, jonka mukaan materiaalia oli mahdollista käydä läpi. Näppituntuma-materiaalin tehtävät olivat sopivan vaihtelevia ja mielekkäitä eivätkä vaatineet suuria ennakkovalmisteluja. Sanoisinko, että täydellinen paketti siis!

Konkreettiset välineet apuun

Oppilaat käyttivät alusta asti matematiikan tunneilla erilaisia välineitä. Välineiden käyttöön on hyvä opettaa jo alussa rutiini, johon kuuluu välineiden järjestelmällinen esiin ottaminen, asianmukainen käyttäminen ja tietysti myös pois korjaaminen. Aluksi rutiinien oppiminen vie oman aikansa, mutta kun nämä perusasiat on opittu, on välineiden käyttäminen hyvinkin kivutonta. Luokissamme on matikkalaatikot, joista löytyy erilaisia välineitä matematiikan havainnollistamiseen. Aktiivisimmin käytössä olleita välineitä ovat
 
  • Loogiset palat 
  • kymmenjärjestelmävälineet: ykköspalikat ja kymppisauvat
  • pehmonapit, joissa on eriväriset puolet
  • nopat
  • kymppialustat (munakennojen tapaan käytettävät ruudukot, joissa on kymmenen ruutua ja joiden päälle voi taittaa paperista toisen puolikkaan kanneksi, kun kymppi täyttyy)

Lisäksi olemme hyödyntäneet muun muassa
  • lukusuoria
  • Multilink-palikoita
  • lukumääräkortteja
  • luonnonmateriaaleja
  • matikkamatoja (piipunrassiin pujotetut helmet, yhteensä 20 helmeä viiden saman värisen helmen sarjoissa)
  • opetuskelloja

Toiminnallinen matematiikan opetus, toiminnallista matematiikkaa

Toiminnallisen oppimisen dokumentointi

Kirjaan jää selkeä jälki tekemisestä. On helppo nähdä, kuka on laskenut sivun, kaksi tai vaikka neljäkin. Toiminnallisessa opetuksessa ei aina jää tekemisestä fyysistä todistusaineistoa - eikä tarvitsekaan! On kuitenkin hyvä taltioida tekemistä jotenkin ja onhan oppimisen kannalta tärkeää myös, että oppilaat oppivat kirjaamaan ajatuksiaan matematiikan kielellä. Tässä on ideoita toiminnallisten matematiikan tehtävien taltioimiseen esimerkiksi arviointia varten. Tehtävien kokoamista varten oppilaille voisi luoda vaikkapa matematiikan portfoliot pilvipalveluun. Esimerkiksi PowerPointiin on helppo liittää kuvia, tekstiä, videota ja ääntä. Työskentelyä voi dokumentoida myös perinteisesti vihkoon piirtämällä ja kirjoittamalla.
  • Videot, joilla oppilas näyttää välineillä tehtävän ja kertoo samalla mitä tekee
  • Poplet-sovelluksella luodut ajatuskartat (esimerkiksi lukujen hajotelmia siten, että hajotettava luku on on ajatuskartan keskellä ja ympärillä kuplissa kuvat napeilla tehdyistä hajotelmista)
  • Laskutarinat Explain Everything -sovelluksella
  • Valokuvat (esimerkiksi geometrististä muodoista, vertailusta ja vertailuun liittyvistä käsitteistä)

Kommentit