Kirjoitetaan yhdessä - tekstin tuottaminen yhdessä digitaalisissa ympäristöissä


Harjoittelimme jokin aika sitten lukupäivän yhteydessä yhdessä kirjoittamista digitaalisessa ympäristössä uutistoimitus -teemalla. Tämä muutaman oppitunnin pituinen tehtävä oli meille hauskaa vaihtelua, sillä usein meillä toimitaan samoissa ryhmissä koko jakson ajan. 

Uutistoimituksessa lähdettiin suunnittelemaan päivän lehden julkaisua, johon tulisi kaikilta toimittajilta lyhyt teksti. Annoimme oppilaille valmiita ideoita ja otsikoita, joiden avulla suunnittelutyö pääsi alkuun. Jokaisessa uutistoimitusryhmässä oli päätoimittaja, kolumnisti, uutis- ja urheilutoimittajat. 

Työhön ryhdyttiin avaamalla tyhjä asiakirja luokan Teamsissa, jota kaikki ryhmässä muokkasivat samanaikaisesti. Päätoimittaja vastasi siitä, että työskentely eteni ja seurasi samalla ajankohtaisia uutisia, jotka julkaistiin tietotoimiston kautta Teamsin keskusteluihin opettajan toimesta. 


Uusien tietojen valossa jokainen uutistoimitus arvioi, vaikuttivatko ne jo kirjoitettuihin teksteihin. Tämä sai luokassa aikaan niin innostuneita kiljahduksia kuin pettymystä siihen, että tekstejä piti palata muokkaamaan. Päätoimittajat ohjasivat kuitenkin toimituksiaan ansiokkaasti, ja ryhmät pääsivät hyvin yksimielisyyteen lehden rakenteesta ja uutisten sisällöstä. Lopuksi ryhmän muokkasivat lehden annettujen ohjeiden mukaisesti niin, että tekstit mahtuivat sivulle, joka oli jaettu palstoihin. Kuviin lisättiin kuvatekstit ja uutiset otsikoitiin.

Uutistoimituksessa- kirjoitetaan yhdessä digitaalisissa ympäristöissä

Valmistelut

- tiedostojen ja kansioiden luominen työskentelyä varten
- ohjeet lehden ulkoasun muokkaamista varten
    -  fontti, kirjainkoot, rivivälit
    - otsikointi
    - palstat
    - kuvatekstit
- uutisaiheet ja otsikkoehdotukset oppilaille
- tietotoimiston julkaisemien uutissähkeiden kirjoittaminen valmiiksi (nämä kannattaa liittää ryhmille jaettuihin uutisaiheisiin ja otsikoihin)


- työskentelyn aikana on hyvä seurata kirjoittamisen etenemistä 
- tekstin ulkoasun muokkaamista voi aloittaa, vaikka uutiset olisivat kesken

- valmiit työt voi jakaa sähköisesti tai ne voi tulostaa luettavaksi luokassa


Muita vinkkejä tekstin tuottamisesta digitaalisessa ympäristössä:


Kommentit